Aloitan tämän blogin pienellä alustuksella, koska blogin sivupalkissa sijaitseva esittely on  suhteellisen suppea :) Olen siis noin 25- vuotias nainen ja luen parhaillaan "yliopistourani" viimeisiin tentteihin ja viimeistelen graduani (tai minun pitäisi olla viimeistelemässä sitä blogin kirjoittamisen sijaan..). Työnhaku oman alan hommiin on enemmän tai vähemmän aktiivisesti käynnissä, kuitenkin jollain tasolla haluaisin saada nuo viimeisetkin hommat hoidettua ennen töihin siirtymistä, vaikka taloudellinen epävarmuus hieman hirvittääkin.

Ajatus blogin kirjoittamisesta on pyörinyt päässä jo kuukausia, koska olen viettänyt aikaa paljon koneella ja kotona (edelleen se gradu..). Olen muutosvaiheessa elämäntilanteeni suhteen, joten kaipasin paikkaa, jossa purkaa tätä tilannetta. Muutokset koskevat oikeastaan kaikkia muita elämänalueitani paitsi parisuhdetta - olen oikean miehen kanssa - sen jo tiedän. Näitä tulevia (mahdollisia) muutoksia käsittelen sitten seuraavassa kirjoituksessa, jos sellaisen saan aikaiseksi. En tiedä onko julkinen päiväkirja kaikkein loogisin vaihtoehto, mutta saahan sepustukset sitten pois netistä jos kyllästyn ;)

Ilokseni huomasin juuri, että tentti, johon olin menossa perjantaina onkin jo tänään..muutoin ok, mutten ole lukenut tarpeeksi, jotta voisin mennä nyt jo suorittamaan tenttiä :D Joulukuussa sitten....Luulisi, että tällaisista virheistä pääsisi jo ensimmäisinä opiskeluvuosina!

Menen jatkamaan tätä hyvin alkanutta päivää isolla mukillisella kahvia ja salitreenillä - illalla ehkä sitten spinnailemaankin (nyt kun ei tarvitsekaan lukea perjantaita varten...).

Mingla

Ps. Muokkailen rajulla kädellä blogin ulkonäköä jahka ehdin, nyt se on lähinnä..noh, *erseestä.